Kirkolliskokousedustajat ovat löytäneet ruokalassa omat vakiopöytäseuransa. Tai ainakin osa porukasta on. Tunnelma on lämpöinen, kun vanhoja tuttuja tervehditään.
Isossa salissa poskettoman pitkiä puheenvuoroja esitetään vieläkin, mutta viime syksyisen parisuhdemyllytyksen kaltaisia mopon karkaamismaratoneja ei ole ollut näköpiirissä.
Kaunis edustaja-aloite kirkon moniäänisyystoimikunnan perustamisesta tosin herkisti taas ikivanhat naispappeusvastaiset arvet esiin. Alkaa käydä selväksi, että moniäänisyydellä ei voida näissä ympyröissä tarkoittaa ajan siirtämistä taaksepäin. Toimikunnan perustamisella ei tunnevaltaiseen keskusteluun liittyviä huonoja käytöstapoja taideta saada muuttumaan. Hiljainen syrjintä ja puhumattomuus ovat ja olisivat sittenkin vielä pahempaa, sanoitta sovittu väisteleminen.
Pahan puhuminen piispoista ei ole kaunista sekään - eikä varsinkaan selän takana. Sitäkin on nyt julkisuudessa, kuulemma käytävilläkin kuultu, kirkolliskokouksessa pöntöstä palavasilmäisiltä miehiltä hiukan peitellymmin. Paimenna siinä sitten piispana joukkoja uusille vihreille niityille. Paimenilla on paimenten murheet.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti