Kirkolliskokousedustajat ovat löytäneet ruokalassa omat vakiopöytäseuransa. Tai ainakin osa porukasta on. Tunnelma on lämpöinen, kun vanhoja tuttuja tervehditään.
Isossa salissa poskettoman pitkiä puheenvuoroja esitetään vieläkin, mutta viime syksyisen parisuhdemyllytyksen kaltaisia mopon karkaamismaratoneja ei ole ollut näköpiirissä.
Kaunis edustaja-aloite kirkon moniäänisyystoimikunnan perustamisesta tosin herkisti taas ikivanhat naispappeusvastaiset arvet esiin. Alkaa käydä selväksi, että moniäänisyydellä ei voida näissä ympyröissä tarkoittaa ajan siirtämistä taaksepäin. Toimikunnan perustamisella ei tunnevaltaiseen keskusteluun liittyviä huonoja käytöstapoja taideta saada muuttumaan. Hiljainen syrjintä ja puhumattomuus ovat ja olisivat sittenkin vielä pahempaa, sanoitta sovittu väisteleminen.
Pahan puhuminen piispoista ei ole kaunista sekään - eikä varsinkaan selän takana. Sitäkin on nyt julkisuudessa, kuulemma käytävilläkin kuultu, kirkolliskokouksessa pöntöstä palavasilmäisiltä miehiltä hiukan peitellymmin. Paimenna siinä sitten piispana joukkoja uusille vihreille niityille. Paimenilla on paimenten murheet.
tiistai 3. toukokuuta 2011
KIRKKOHERRANVAALI VIHDOIN UUSIKSI?
Nyt se voisi olla mahdollista, kirkkoherran vaalin muutos, nimittäin. Muistan nuorena pappina istuneeni junassa kollegan kanssa. Ajankuluksemme suunnittelimme maailmanparannusta ja kohteeksemme osui: kirkkoherranvaali, mitenkän kirkasotsaiset teologinuoret muuten.
Muistelen olleeni muun muassa sitä mieltä, että työyhteisön tulisi päästä pomonsa valintaan vaikuttamaan. Vallanjako-opit eivät olleet oikein käytännössä vielä minulle kirkastuneet. Varmaan suunnittelimme myös varsinaiset koko kansan stand up- esittelykierrokset hakijakandidaateille... koulutukset, psykologiset testit ja vaiheikkaan demokraattiset vaalit kuin presidentille ikään. Yhden asian tiesimme varmasti: muutoksen oli tultava, että saataisiin kohtuuvaivalla kunnollisia kirkkoherroja.
Tähän tyyliin lienevät aikain saatossa kirkkkoherrojen valinnasta ajatelleet muutkin seurakuntien pomojen kanssa tekemisiin joutuneet ihmiset. Nimittäin ehdotuksia huippuhankalien kirkkoherranvaalien muuttamiseksi on kirkossa vuosikymmenten mittaan sadellut paljon,osa aina kirkolliskokoukseen asti. Näihin asti turhaa on ollut vaivansa...
Mutta nyt.. istuva kirkolliskokous on kohtuulähellä muutoksen eteenpäin pukkaamista. Ehdotetaan järjestelmää, jossa seurakunnat voisivat valita itse joko suoran tai välillisen (kirkkoneuvoston suorittaman) vaalitavan johtajansa valinnassa.
MALLI 1:
Entinen suora kansanvaali =kaikkien seurakuntalaisten vaali hiukan yksinkertaistussa muodossa. Monia valituksia poikinut "mustan hevosen" 4. vaalisijakäytäntö jäisi pois. Tuomiokapituli asettaisi ehdolle kolme mielestään parasta ehdokasta, joista kansa sitten äänestäisi.
MALLI 2:
Välillinen vaali, kestoltaan edellistä lyhyempi vaali, kirkollisesti vaatimattomat 5-8 kuukautta kestävä. Kapituli antaisi vain lausunnot kaikkien hakijoiden kelpuudesta ja sopivuudesta, kaikkia kelpavia ja sopivia voisi äänestää. Vaali ei sitoisi hakijaa enää vain yhteen kirkkoherranviranhakuun kerrallaan. Henkilöhaastattelut ja johtajuustestaaminen seurakunnassa olisi mahdollista sen mukaan, mitä neuvosto haluaa ennen päätöstään tehdä.
Nyt kirkolliskokouksessa on miettittävänä se, kumpi malli edellisistä olisi ensisijainen, kumpaa taas seurakunnan pitäisi erikseen anoa?
:) Miten olisi, jos seurakunta saisikin anoa suoraan jotakuta tiettyä kirkkoherraa?
- ehkä ei. Oman seurakunnan kappalaiset olisivat jäävejä kumminkin, varsinkin perheelliset ja laulutaitoiset :) ja miehet :)
Menneisyyden nuoret teologit, kirkkoherranvaaleja parantamassa olleet junamatkustajat eivät ole saaneet alun käsittämättömätöntä innostustaan edes kymmenien vuosien saatossa lakkaamaan, sillä molemmat toimimme nyt tahoillamme kirkkoherroina. Kannattaa katsoa, mitä suunnittelee - edes pilanpäiten. Sen kaiken voi edestänsä löytää.
Muistelen olleeni muun muassa sitä mieltä, että työyhteisön tulisi päästä pomonsa valintaan vaikuttamaan. Vallanjako-opit eivät olleet oikein käytännössä vielä minulle kirkastuneet. Varmaan suunnittelimme myös varsinaiset koko kansan stand up- esittelykierrokset hakijakandidaateille... koulutukset, psykologiset testit ja vaiheikkaan demokraattiset vaalit kuin presidentille ikään. Yhden asian tiesimme varmasti: muutoksen oli tultava, että saataisiin kohtuuvaivalla kunnollisia kirkkoherroja.
Tähän tyyliin lienevät aikain saatossa kirkkkoherrojen valinnasta ajatelleet muutkin seurakuntien pomojen kanssa tekemisiin joutuneet ihmiset. Nimittäin ehdotuksia huippuhankalien kirkkoherranvaalien muuttamiseksi on kirkossa vuosikymmenten mittaan sadellut paljon,osa aina kirkolliskokoukseen asti. Näihin asti turhaa on ollut vaivansa...
Mutta nyt.. istuva kirkolliskokous on kohtuulähellä muutoksen eteenpäin pukkaamista. Ehdotetaan järjestelmää, jossa seurakunnat voisivat valita itse joko suoran tai välillisen (kirkkoneuvoston suorittaman) vaalitavan johtajansa valinnassa.
MALLI 1:
Entinen suora kansanvaali =kaikkien seurakuntalaisten vaali hiukan yksinkertaistussa muodossa. Monia valituksia poikinut "mustan hevosen" 4. vaalisijakäytäntö jäisi pois. Tuomiokapituli asettaisi ehdolle kolme mielestään parasta ehdokasta, joista kansa sitten äänestäisi.
MALLI 2:
Välillinen vaali, kestoltaan edellistä lyhyempi vaali, kirkollisesti vaatimattomat 5-8 kuukautta kestävä. Kapituli antaisi vain lausunnot kaikkien hakijoiden kelpuudesta ja sopivuudesta, kaikkia kelpavia ja sopivia voisi äänestää. Vaali ei sitoisi hakijaa enää vain yhteen kirkkoherranviranhakuun kerrallaan. Henkilöhaastattelut ja johtajuustestaaminen seurakunnassa olisi mahdollista sen mukaan, mitä neuvosto haluaa ennen päätöstään tehdä.
Nyt kirkolliskokouksessa on miettittävänä se, kumpi malli edellisistä olisi ensisijainen, kumpaa taas seurakunnan pitäisi erikseen anoa?
:) Miten olisi, jos seurakunta saisikin anoa suoraan jotakuta tiettyä kirkkoherraa?
- ehkä ei. Oman seurakunnan kappalaiset olisivat jäävejä kumminkin, varsinkin perheelliset ja laulutaitoiset :) ja miehet :)
Menneisyyden nuoret teologit, kirkkoherranvaaleja parantamassa olleet junamatkustajat eivät ole saaneet alun käsittämättömätöntä innostustaan edes kymmenien vuosien saatossa lakkaamaan, sillä molemmat toimimme nyt tahoillamme kirkkoherroina. Kannattaa katsoa, mitä suunnittelee - edes pilanpäiten. Sen kaiken voi edestänsä löytää.
KUKA MAKSAA KIRKON VÄEN ELÄKKEEN?
Kaikkia ei tulevaisuuden ennustaminen huimaa.Tänään nähtiin kirkolliskokouksessa sellaisia ennuskäppyröitä, joissa yritettiin hahmottaaa kirkon eläkemaksujen määrään vuonna 2075. Jos olisi syntynyt vuonna 2000, niin olisiko silloin, 75-vuotiaana jo eläkkeellä?
Näin niitä eläkerahastoskenaarioita kumminkin laaditaan, tiukentuvan talouden tarpeisiin, tietenkin. Kirkon hallinnossa on laadittu vaihtoehtomallit kirkon palkkojen ja eläkkeitten kehittymisestä. Näköala ulottuu siis auringonlaskun aikojen taa asti. Todennäköisin vaihtoehto tulevaisuusskenaarioista on kuulemma se, että vuonna 2075 kirkon nykyisistä työntekijöistä on jäljellä puolet. - Epäilen, että ainakaan juuri vuonna 2000 syntyneet eivät pääsääntlsesti ole enää kirkolla töissä. Ehkä tuolla puolella tarkoitetaan sitä, että väkeä on määrällisesti puolet nykyisestä. Niin kai sitten virallisia toimintojakin.
Miltä kirkon töissä ison osaa ikänsä olleet oikeasti mahtavat vuonna 2075 näyttää? Ehkä he ovat ikiharmaina pantapanttereina omissa vanhusreservaateissaan, joissa voivat halukkaat käydä heitä historian nähtävyyksinä katsomassa. Ehkä ylipäätään vanhat hoitavat silloin toinen toisiaan. Tai ehkä vanhuutta ei enää ole: on vain eri mittaan venytettyä aktiviteettia, senioiriluokan nuorta aikuisuutta? Onko monen kansanosan toisistaan eriytynyttä vanhuutta: luksusta ja kituutusta; toisten kanssa jaettua tai yksinäistä? Maailma voi todella muuttua. Kehon varaosapalvelut voivat parantua tai joku maan jyrähdys viedä kaverit mennessään.
Eläkkeen maksajat hupenevat käppyröiden mukaan koko Suomesta lähivuosikymmenten saatossa aika vähiin. Kirkonkin virat vähenevät siis, mikä oli pääteltävissä. Palkat kuulemma kuitenkin nousevat, joten ei hätää: eläke- ja palkkakustannusten suhde ei muutu 65 vuodessa mahdottomaksi, vaan nousee nykyisestä noin 30 %:sta "vain noin 43%:in". Olisikohan niin, että näissä eläkerahastolaskelmissa olisi joitakin epävarmuustekijöitä?
Näin niitä eläkerahastoskenaarioita kumminkin laaditaan, tiukentuvan talouden tarpeisiin, tietenkin. Kirkon hallinnossa on laadittu vaihtoehtomallit kirkon palkkojen ja eläkkeitten kehittymisestä. Näköala ulottuu siis auringonlaskun aikojen taa asti. Todennäköisin vaihtoehto tulevaisuusskenaarioista on kuulemma se, että vuonna 2075 kirkon nykyisistä työntekijöistä on jäljellä puolet. - Epäilen, että ainakaan juuri vuonna 2000 syntyneet eivät pääsääntlsesti ole enää kirkolla töissä. Ehkä tuolla puolella tarkoitetaan sitä, että väkeä on määrällisesti puolet nykyisestä. Niin kai sitten virallisia toimintojakin.
Miltä kirkon töissä ison osaa ikänsä olleet oikeasti mahtavat vuonna 2075 näyttää? Ehkä he ovat ikiharmaina pantapanttereina omissa vanhusreservaateissaan, joissa voivat halukkaat käydä heitä historian nähtävyyksinä katsomassa. Ehkä ylipäätään vanhat hoitavat silloin toinen toisiaan. Tai ehkä vanhuutta ei enää ole: on vain eri mittaan venytettyä aktiviteettia, senioiriluokan nuorta aikuisuutta? Onko monen kansanosan toisistaan eriytynyttä vanhuutta: luksusta ja kituutusta; toisten kanssa jaettua tai yksinäistä? Maailma voi todella muuttua. Kehon varaosapalvelut voivat parantua tai joku maan jyrähdys viedä kaverit mennessään.
Eläkkeen maksajat hupenevat käppyröiden mukaan koko Suomesta lähivuosikymmenten saatossa aika vähiin. Kirkonkin virat vähenevät siis, mikä oli pääteltävissä. Palkat kuulemma kuitenkin nousevat, joten ei hätää: eläke- ja palkkakustannusten suhde ei muutu 65 vuodessa mahdottomaksi, vaan nousee nykyisestä noin 30 %:sta "vain noin 43%:in". Olisikohan niin, että näissä eläkerahastolaskelmissa olisi joitakin epävarmuustekijöitä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
