Kirkon talouden ennustaminen tuleville vuosille mietityttää. Talous näyttää päälinjoiltaan vakaalta, mutta viivemiinoja on odottamassa ja vaanimassa.
Eläkkeiden maksuihin menee kirkon vuosittaisista tuloista 3/4. Se on paljon rahaa se. Kirkon työntekijöitten eläkerahastorahoja hoidetaan Luojan kiitos hyvin, ne kasvavat korkoa enemmän kuin esimerkiksi valtion vastaavat rahat. Kirkon eläkerahasto herättiin perustamaan vain sen verran myöhään, että kertymät eivät ole huisit. Nyt näyttääkin siltä, että jo vuonna 2012 on tulossa työeläkemaksun nosto noin prosentin kymmenyksellä. Maksajia ovat kirkon työnantajat ja sen työntekijät palkkakuluissaan. Vanhuuseläkkeet ovat kirkon eläkemenoista yli 80%, työkyvyttömyyseläkkeet onneksi vain 8%. Kaikki eläkkeet ovat kirkolle maksuja, jotka on joka tapauksessa maksettava. Se mitä näistä jää, jää toimintaan.
Mitä kirkosta eroaminen kirkon kokonaistaloudessa merkitsee? Vuosi 2009 oli kasvuvuosien jälkeen käännevuosi, minkä jälkeen veroja on saatu vähemmän kuin edellisenä vuonna. Vuosien 2003-2011 aikana kirkosta eroajien määräksi voi näillä näkymin tulla 250 000 ihmistä, jos kuluvan vuoden eroamispiikki otetaan huomioon. Jos eroaminen jatkuu muutoin suunnilleen samaa rataa, vähentyneiden veronmaksajien vaikutus kirkon talouteen on ajan myötä kasautuva. Joka vuosi jää saamatta aina enemmän ja enemmän veroja entiseen verrattuna. Muutamassa vuoden kuluessa kirkon ja sen seurakuntien menoja on oikeasti vähennettävä samalla kun kaikki elämässä kallistuu, kai ne kirkon palkatkin ainakin vähän nousevat.
Ja tältä se siis näyttää: Vuosien 2003-2011 aikana jää suuruusluokkaa 180 MILJOONAA euroa saamatta verrattuna siihen, että kirkkoon kuuluvien määrä pysyisi samana. Laskennallisesti tämä merkitsisi virkojen palkkamenoilla mitattuna TUHANNEN VIRAN (á n. 50 000 euroa/ vuosi)viranvähentämistarvetta vuoden 2013 aikana. Ja siihen mennessä on joka vuosi jo syntynyt oma vuosi vuodelta kasvanut vähentämisen tarpeensa. Kirkollisveron maksamisella on todellakin väliä, jos halutaan pitää työntekijöitä.
Kirkko ei voi ryhtyä pelkäksi eläkkeidenmaksufirmaksi. Sen on myös toimittava. Toiminta maksaa, eletyllä elämällä ja erityisesti työllä on aina hintansa. Syntymisellä ja kuolemisella, ruumiimme ravinnolla ja hengen tilaisuuksilla toimia on niilläkin maan päällä hintansa. Ei ole yhdentekevää, maksammeko vaatimattomatkin kymmenyksemme vai emme.
tiistai 9. marraskuuta 2010
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
KIRKKO MIETTII TULEVAISUUTTAAN
Kirkolliskokous on tänään taas alkamassa. Seurakuntavaalit ovat menossa. Syksyn kuuma keskustelu samaa sukupuolta olevien parien mahdollisuudesta saada oma rukoushetkensä kirkossa jatkuu.
Johonkin tässä kirkossa on osattu varautua. Ensimmäinen kirkon tulevaisuusselonteko on valmistunut juuri tämän kirkolliskokouksen puitavaksi. Työ on tehty ennen homokeskustelupaineen purkautumista. Silti selonteon arviot tuntuvat aikamoisessa varovaisuudessaankin osuvan aikaan ja paikkaan. Suomalaisten arvot ja uskonnollisuus muuttavat muotoaan, mutta eivät häviä. Muuttoliike liikuttaa ihmisiä paikasta toiseen, tietoverkoissa oleillaan, ikäihmisiä on pian joka paikassa paljon. Näin kai on. Herätysliikkeissä tapahtuu uutta roolittumista. Kaiken tämän keskellä kirkkona olemisen malli on kehittymässä johonkin suuntaan.
Tämän hetkisen avoimen keskustelutilanteen jotkut näkevät kirkon lopun alkuna, mutta sama tilanne voi olla myös yhden teologisesti kuivan kauden loppu. Ehkä nyt on papinkin mahdollisuus tulla tavallisen luterilaisen teologiansa kanssa kuulluksi.
On vuosien saatossa ollutkin mielenkiintoista seurata, mitä kaikkea luterilaisuuden piikkiin on kirkon sisällä saanut kenenkään kummoisemmin vastaan panematta panna. Nyt sitten käydään vähintään henkistä taistelua siitä, mitä on tulevaisuudessa Suomen luterilaisen kirkon teologia, juuri nyt kun kerrankin mitään tekemättömyys tai harmistuneena sisäänpäin kääntyminen kuulostaisivat kirkolle kohtalonomaisilta valinnoilta.
Muuttuuko kirkkomme teologia katolistyyppiseksi dogmiteologiaksi, niin kuin agressiivisessa avioliittokeksustelussa näyttää olevan vaarana? Hajautuuko kirkkomme osin villien saarnamiesten vetämissä paikallisissa missioprojekteissa toinen toisensa löytäviin tosiuskovaisten täsmäseurakuntiin (vertaa meneillään oleva lähetysjärjestöjen kansainvälinen ryhmittyminen), jotka ovat tähän asti saaneet opetukseensa pontta kirkkokritiikistä? Niissä kekkereissä kansan vaatimaton perusluterilaisuus on ollut aika halpaa.
Vai valikoituvatko luterilaisen kirkon teologian ja käytännön ytimeen ehkä perinteisen kuuman ja ankaran Kristus-puheen sijaan Luomisen ja spiritualiteetin teologia, ihmisoikeudet ja diakoninen vastuu? Tuleeko Kristus maan päälle ihmiskasvoisena, vai pakeneeko uskovaisten raamattu-taivaisiin? Jännitysnäytelmä elää parhaillaan kanssamme ja päissämme kirkolliskokouksen käytävillä, kaduilla ja toreilla.
Johonkin tässä kirkossa on osattu varautua. Ensimmäinen kirkon tulevaisuusselonteko on valmistunut juuri tämän kirkolliskokouksen puitavaksi. Työ on tehty ennen homokeskustelupaineen purkautumista. Silti selonteon arviot tuntuvat aikamoisessa varovaisuudessaankin osuvan aikaan ja paikkaan. Suomalaisten arvot ja uskonnollisuus muuttavat muotoaan, mutta eivät häviä. Muuttoliike liikuttaa ihmisiä paikasta toiseen, tietoverkoissa oleillaan, ikäihmisiä on pian joka paikassa paljon. Näin kai on. Herätysliikkeissä tapahtuu uutta roolittumista. Kaiken tämän keskellä kirkkona olemisen malli on kehittymässä johonkin suuntaan.
Tämän hetkisen avoimen keskustelutilanteen jotkut näkevät kirkon lopun alkuna, mutta sama tilanne voi olla myös yhden teologisesti kuivan kauden loppu. Ehkä nyt on papinkin mahdollisuus tulla tavallisen luterilaisen teologiansa kanssa kuulluksi.
On vuosien saatossa ollutkin mielenkiintoista seurata, mitä kaikkea luterilaisuuden piikkiin on kirkon sisällä saanut kenenkään kummoisemmin vastaan panematta panna. Nyt sitten käydään vähintään henkistä taistelua siitä, mitä on tulevaisuudessa Suomen luterilaisen kirkon teologia, juuri nyt kun kerrankin mitään tekemättömyys tai harmistuneena sisäänpäin kääntyminen kuulostaisivat kirkolle kohtalonomaisilta valinnoilta.
Muuttuuko kirkkomme teologia katolistyyppiseksi dogmiteologiaksi, niin kuin agressiivisessa avioliittokeksustelussa näyttää olevan vaarana? Hajautuuko kirkkomme osin villien saarnamiesten vetämissä paikallisissa missioprojekteissa toinen toisensa löytäviin tosiuskovaisten täsmäseurakuntiin (vertaa meneillään oleva lähetysjärjestöjen kansainvälinen ryhmittyminen), jotka ovat tähän asti saaneet opetukseensa pontta kirkkokritiikistä? Niissä kekkereissä kansan vaatimaton perusluterilaisuus on ollut aika halpaa.
Vai valikoituvatko luterilaisen kirkon teologian ja käytännön ytimeen ehkä perinteisen kuuman ja ankaran Kristus-puheen sijaan Luomisen ja spiritualiteetin teologia, ihmisoikeudet ja diakoninen vastuu? Tuleeko Kristus maan päälle ihmiskasvoisena, vai pakeneeko uskovaisten raamattu-taivaisiin? Jännitysnäytelmä elää parhaillaan kanssamme ja päissämme kirkolliskokouksen käytävillä, kaduilla ja toreilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
