Kirkolliskokous on tänään taas alkamassa. Seurakuntavaalit ovat menossa. Syksyn kuuma keskustelu samaa sukupuolta olevien parien mahdollisuudesta saada oma rukoushetkensä kirkossa jatkuu.
Johonkin tässä kirkossa on osattu varautua. Ensimmäinen kirkon tulevaisuusselonteko on valmistunut juuri tämän kirkolliskokouksen puitavaksi. Työ on tehty ennen homokeskustelupaineen purkautumista. Silti selonteon arviot tuntuvat aikamoisessa varovaisuudessaankin osuvan aikaan ja paikkaan. Suomalaisten arvot ja uskonnollisuus muuttavat muotoaan, mutta eivät häviä. Muuttoliike liikuttaa ihmisiä paikasta toiseen, tietoverkoissa oleillaan, ikäihmisiä on pian joka paikassa paljon. Näin kai on. Herätysliikkeissä tapahtuu uutta roolittumista. Kaiken tämän keskellä kirkkona olemisen malli on kehittymässä johonkin suuntaan.
Tämän hetkisen avoimen keskustelutilanteen jotkut näkevät kirkon lopun alkuna, mutta sama tilanne voi olla myös yhden teologisesti kuivan kauden loppu. Ehkä nyt on papinkin mahdollisuus tulla tavallisen luterilaisen teologiansa kanssa kuulluksi.
On vuosien saatossa ollutkin mielenkiintoista seurata, mitä kaikkea luterilaisuuden piikkiin on kirkon sisällä saanut kenenkään kummoisemmin vastaan panematta panna. Nyt sitten käydään vähintään henkistä taistelua siitä, mitä on tulevaisuudessa Suomen luterilaisen kirkon teologia, juuri nyt kun kerrankin mitään tekemättömyys tai harmistuneena sisäänpäin kääntyminen kuulostaisivat kirkolle kohtalonomaisilta valinnoilta.
Muuttuuko kirkkomme teologia katolistyyppiseksi dogmiteologiaksi, niin kuin agressiivisessa avioliittokeksustelussa näyttää olevan vaarana? Hajautuuko kirkkomme osin villien saarnamiesten vetämissä paikallisissa missioprojekteissa toinen toisensa löytäviin tosiuskovaisten täsmäseurakuntiin (vertaa meneillään oleva lähetysjärjestöjen kansainvälinen ryhmittyminen), jotka ovat tähän asti saaneet opetukseensa pontta kirkkokritiikistä? Niissä kekkereissä kansan vaatimaton perusluterilaisuus on ollut aika halpaa.
Vai valikoituvatko luterilaisen kirkon teologian ja käytännön ytimeen ehkä perinteisen kuuman ja ankaran Kristus-puheen sijaan Luomisen ja spiritualiteetin teologia, ihmisoikeudet ja diakoninen vastuu? Tuleeko Kristus maan päälle ihmiskasvoisena, vai pakeneeko uskovaisten raamattu-taivaisiin? Jännitysnäytelmä elää parhaillaan kanssamme ja päissämme kirkolliskokouksen käytävillä, kaduilla ja toreilla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti