LIIALLISEN DEMOKRATIAN VAARA KIRKON PÄÄTÖKSENTEOSSA?

Kirkolliskokouksen käytävillä kuulee usein sanottavan, että kirkkoa hallitsee määrävähemmistö. Tällainen lopputuloksen määräävä vähemmistö voi joka äänestyksessä koostua eri ihmisistä, mutta riittävä perusvastustamisen määrä on löydettävissä melkein asiaa kuin asiaa vastaan.

Kirkolliskokouksessa esiteltiin aloite, jossa pyydetään selvityksen tekemistä kaikista kirkkolakia ja kirkkojärjestystä koskevista määräenemmistösäännöksistä. Aloitteessa toivottiin selvityksen jälkeen kirkkohallituksen ryhtymistä toimiin, joitten avullla päästäisiin lopulta kirkossakin tehokkaampaan ja joustavampaan päätöksentekoon.

Aloitetta esitelleet pitivät muutosta tarpeellisena mm. seuraavista syistä:
-on syytä löytää ne kirkon "perustuslakityyppiset" asiat, joista on ehkä hyvä säätää tiukalla määräenemmistöllä. Tällaisia voisivat olla esim. suoraan kirkon oppiin ja tunnustukseen liittyvät peruslinjausasiat. Muut asiat voisi säätää ilman määräenemmistösäädöksiä. (Huomautus: Totta: opin perusasiat pysyvät periaatetasolla todennäköisesti samanlaisina.)
- on väärin, jos kirkon päätöksenteko lamaantuu tai kohtuuttomasti hidastuu pienen vähemmistön määrätessä sen, ettei uudistuksia voida tehdä, vaan aina vanha, usein jo vanhemtumaan päässyt laki (myös selkeästi yleisen lainsäädännön vastainen)jää voimaan. (Huomautus: Esimerkiksi kirkon yhteisten palvelujen kehittäminen käy mahdottomaksi, jos yhteistä linjaa ei löydy. Tämä on kirkon, sen seurakuntien ja jäsenten kannalta loose-loose -tilanne.)
- tästä seuraa kirkollisessa päätöksenteossa kumuloituva demokratiavaje. (Huomautus: Itse en pidä demokratiaa pirun keksintönä - mieluumminkin parhaimmillaan itse kunkin vallanhalupirun sitkeänä hillitsijänä.)

Piispa Repo kertoi vastaavasta määräenemmistöaloitteesta, joka pantiin kirkolliskokouksessa raukeamaan noin 10 vuotta sitten. Vastaperusteluiksi tehokkaammalle päätöksenteolle löytyi mm. seuraavaa:
-kirkon oppi liittyy ja läpisee ikään kuin pitkittäin kaikki kirkkolain ja järjestyksen asiat, sitä ei voi mistään kirkon asioista erottaa (edustaako kirkkolaki jopa jonkinlaista jumalallista erillistodellisuutta?)
-Vuonna 1993 valmistuneessa kirkkolain uudistuksessa vain kirkon vaalijärjestys saatiin ratkasitavaksi yksinkertaisella enemmistöllä. Kirkkolain ja -järjestyksen muuttaminen jäi joka asiassa 3/4 -enemmistöpäätöstä vaativaksi.Sanottiin, että muuten koko kirkkolaki pitäisi kirjoittaa uudestaan.
-painotettiin kirkollisen päätöksenteon erikoislaatua, synodaalisuutta eli yksimielisyyteen pyrkimistä, "samalla tiellä olemista". Tästä syystä joissain kirkoissa käytetään määräenemmistön sijasta pitkitettyä päätöksentekoa ts. kokous ei voi päättää saman istunnon aikana esiin noussutta asiaa. Seurakuntia halutaan kuulla.
Kirkkojen maailmanneuvosto on joutunut muuttamaan omaa päätäntäjärjestelmäänsä, koska kaikki jäsenet eivät ole nopeaa päätöksentekoa hyväksyneet: siksi kokouksessa käytetään kannatuksen ilmaisuksi äänestyksiä eri värisillä lipuilla.

---
Jäin miettimään tätä kirkon rakenteellista ja siis myös ainakin osin hyvin tietoisesti ja tahallaan rakennettua hitautta päätöksenteossaan.
Kun on kysymys asenteitten muuttumisesta ja kirkon opillisten käsitysten kehittymisestä, muutos voi olla hidasta, mutta joskus myös YLLÄTTÄVÄN NOPEAA.
Joskus aika ikään kuin vain kypsyy sille, että orjuus lopetetaan, naiset saavat oikeutensa, historian virheet myönnetään tai että vähemmistöt saavat tasaveroisen tai juridisesti ja toiminnallisesti turvatun aseman kirkossa. Näin on tapahtunut ennen ja näin tapahtuu nytkin. Kirkko voi oikeasti nopeissa muutoskohdissa menettää hetkensä ja äänensä kuuulumisen.

Tiedän, miten tuhannet Suomalaiset unelmoivat ketterästä kirkosta ja uutta reipasta henkeä hehkuvasta seurakunnasta, jotkut ehkä vain jommasta kummasta - ikävän moni kirkon jäsen ei luultavasti ehkä kummastakaan, sen verran vieraalta kirkon ketteryys voi kuulostaa.

Onko demokratiasta lääkkeeksi muutoskohdissa tarvittavaan ketteryyteen?
Voisi kyllä olla. Siksi olen yksi aloitteen allekirjoittajista.
Ja perustelut:
-Demokratia tuottaa keskustelevan prosessin, joka itsessään pakottaa ajattelemaan asiaa ja muodostamaan oikeasti kantoja asioihin. Onhan aina se riski, että asiat tulevat oikeasti päätetyiksi.
-dempokratia tekee valta-asetelmat ja päätöksentekoklikit näkyviksi, jos ja kun niitä on. Näkyvyys ja avoimuus vievät kohti yksilöiden ja koko koneiston itsekriittisyyttä. Avoimelle kritiikille altistuminen tuottaa muunlaista päättämistä helpommin asiaperusteista päätöksentekoa. JOku tunnepohjaisuus päättämiseen kyllä aina jää ja saakin jäädä. Jos hyväveli-peesausta on, sitä ja sen vaikutuksia on mahdollista tavallisen rivipäättäjänkin avoimessa päätöksenteossa arvioida.

Kirkon järjestys on arkinen asia. Se ei kuulu pyhyyden ytimeen.
Kirkon järjestyksen ytimessä (= käytännöllisessä tähtäimessä)sen sijaan tulisi olla Jumalan pyhyyden kokemisen ja sen varaan uskaltamisen mahdollistaminen muuttuvassa ajassa.